Usein kysytyt kysymykset

1. Mikä Lomallo on?
Lomallo on moderni, nykyaikainen jakotalouteen ja asiakkuuteen sekä yhteisöllisyyteen perustuva matkailupalvelu. Lomallo on matkailuyhteisö, mutta sen toiminta-ajatus on erilainen, kuin alalla yleensä. Lomallon asiakkaiden ei tarvitse omistaa lomakohteita, vaan he voivat käyttää kohteita käyttömaksulla. Lisäksi Lomallo on tehnyt tuhansia sopimuksia eri palveluntuottajien kanssa ja sopimukset ovat kaikkien asiakkaiden käytössä. Olipa sopimus mikä hyvänsä, asiakkaamme saavat edun itselleen 100 %. Lomallo järjestää myös asiakkailleen minkä tahansa matkan minne tahansa, palvellen suomenkielellä.

2. Kenelle Lomallo sopii?
Lomallo sopii kaikille, jotka matkustavat joskus jonnekin. Lomallolla on kolme erillaista asiakkuutta: Yritysasiakkuus, Perheasiakkuus ja yhden ihmisen Solo-asiakkuus.

3. Millaisia maksuja Lomallon asiakkailta peritään?
Lomallon asiakkaat maksavat liittyessään asiakkaaksemme liittymismaksun ja sen lisäksi vuosittain maksettavan vuosimaksun. Vuosimaksulla ylläpidetään ja kehitetään Lomallon etuja ja palveluita. Käyttäessään kohteita asiakkaat maksavat kohteista käyttömaksun ja Kumppani -kohteisiin kohdistuvista matkavarauksista sopimuksen mukaisen etuhinnan suoraan palvelun tuottajalle.

4. Onko Lomallo luotettava yritys?
Kyllä on. Lomallo Oy:n omistavat suomalaiset matkailualan kokeneet ammattilaiset. Yrityksen kotipaikka on Sotkamo (Vuokatti). Lomallo on saanut mm. Kotimaista palvelua Avainlipputunnuksen sekä Luotettava kumppani -sertifikaatin. Lomallon perustaja (k. 2019) palkittiin elämäntyöstään Yrittäjien Timanttiristillä.

5. Jos en ole Lomallon asiakas, voinko käyttää Lomallon palveluja tai etuja?
Valitettavasti et. Lomallon toiminta perustuu asiakkuuteen ja palvelemme sekä tarjoamme edut vain omille asiakkaillamme. Asiakkaaksi pääset ottamalla yhteyttä meihin ja sopimalla tapaamisen.

6. Kuinka paljon Lomallolla on kohteita?
Kohteet jakautuvat Oma -kohteisiin ja Kumppani -kohteisiin. Palvelumme kehittyy koko ajan ja uusia kohteita tulee verkostoomme viikoittain. Oma -kohteet ovat joko Lomallon, yhtiön omistajien tai asiakkaiden omistamia kohteita. Omia kohteita on satoja. Kumppani -kohteita on kaikkinensa tuhansia, ympäri maailman. Lomallo-mobiiliapplikaatiossa kohteita on 400.000 ja matkailun tukkuliikkeessä WebBeds’issä 350.000, toki niissä on päällekkäisyyksiä.

7. Onko Lomallolla kohteita kaikkialla maailmassa?
Kyllä, tätä nykyä ainakin 160 maassa.

8. Ovatko omat kohteet aina varattuina, kun haluan mennä niihin?
Omien kohteiden käyttöaste on ollut keskimäärin noin 50 %, eli ne ovat käytännössä puolet ajasta vapaana. Vaihtoehtoisia kohteita on niin paljon, ettei ainakaan tähän mennessä ole tullut tilannetta, ettemme löydä asiakkaan matkailutarpeeseen sopivaa kohdetta. Ota yhteyttä rohkeasti asiakaspalveluumme, autamme mielellämme!

9. Voinko varata esimerkiksi Pajuniemen kartanon jouluksi 2032?
Valitettavasti et, reiluuden vuoksi varausaika on rajoitettu enintään 11 kuukauteen.

10. Onko toisilla Lomallon asiakkailla parempia etuja ja oikeuksia?
Ei ole. Kaikki asiakkaamme ovat yhtä arvokkaita ja tasa-arvoisia.

11. Miksi Lomallon asiakkuus maksaa?
Toimintalogiikkamme on erilainen, kuin matkailualalla yleensä. Emme ota palkkioita matkavarauksista, emmekä maksa niistä välikäsille. Toimintamme perustuu asiakkaillemme tekemiin suoravarauksiin, jolloin ohitamme erilaiset palkkiolliset varausjärjestelmät. Asiakkaamme saavat kaikki edut itselleen täysin.

12. Miten asiakkaamme voivat käyttää Lomallon asiakaspalvelua?
Olemalla yhteydessä asiakaspalveluumme puhelimitse 09-427 27 333 tai sähköpostilla varaukset@lomallo.fi. Lisäksi asiakkaidemme käytössä ovat netissä toimiva Aula-palvelu sekä Lomallo-mobiiliapplikaatio. Näihin saat tunnukset asiakkuuden käyttöönoton yhteydessä.

13. Jos haluan nyt lähteä matkalle, kuinka nopeasti voin saada matkan varattua?
Nopeimmillaan se tapahtuu soittamasi puhelun aikana. Varaamiseen liittyy monesti manuaalista työtä, tarkistamista yms. järjestelyä, jotka täytyy ottaa huomioon varauksia tehdessä. Keskimäärin asiat tapahtuvat tunnissa. Monimutkaisissa matkoissa tarvitsemme järjestelyyn joitakin päiviä.

14. Ollessani matkalla, eteen tulee ongelmia. Voiko Lomallo auttaa?
Totta kai. Pidämme asiakkaistamme huolta kaikissa tilanteissa. Ole yhteydessä varaamoon +358 9 427 27 333, niin ryhdymme selvittämään asiaa. Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin klo 8 – 17 Suomen aikaa.

15. Miten Lomallon asiakkaaksi pääsee?
Meille on tärkeää, että asiakkaamme ymmärtävät, miten Lomallo toimii. Tästä syystä Lomallon asiakkaaksi ei voi liittyä pelkästään ilmoittamalla. Lomallon myynnin kanssa voit sopia tapaamisen, joko etäyhteydellä tai kasvokkain tästä. Kerromme mielellämme Lomallon asiakkuudesta lisää!

16 . Onko kaikki matkailu edullisempaa Lomallon kautta?
Lomallon edut koskevat vain Oma- ja Kumppani -kohteita sekä käyttämiämme, ammattilaisille tarkoitettujen varausjärjestelmien kautta saatavia etuja (Travelport, WebBeds). Keräämme aktiivisesti toivekohteita asiakkailtamme. Yritämme mahdollisuuksien mukaan toteuttaa toiveita ja saada sopimus palvelutuottajan kanssa. Monessa tapauksessa se onnistuu. Asiakaspalvelumme on silti aina asiakkaitamme varten. Haluatpa matkustaa minne tahansa, löydämme sinulle juuri sopivan palvelun tai kohteen. Kauttamme säästät kuitenkin matkavarausten osalta aikaa, kun teemme kaikki varaukset puolestasi.

17. Varaako Lomallo asiakkailleen lento- tai junalippuja?
Kyllä. Sinä kerrot mitä haluat, me toteutamme.

18. Emme osaa paikallista kieltä, voiko Lomallo varata meille pöydän ravintolasta?
Totta kai. Lomallo palvelee teitä kaikissa matkailuun liittyvissä asioissa.

19. Myykö Lomallo lomaosakkeita?
Ei myy. Lomallon asiakkaan ei tarvitse omistaa mitään matkailuun liittyvää. Lomallon liiketoiminta perustuu modernilla tavalla jakotalouteen.

20. Paljonko Lomallon asiakkuus maksaa?
Asiakkaamme maksavat liittymismaksun, joka on vain murto-osa esim. oman huoneiston, mökin tai edes osuuden siitä hankkimisesta. Silti kaikki kohteet ovat asiakkaidemme käytössä vapaasti edullisella käyttömaksulla. Vuosimaksulla katamme toiminnasta aiheutuvat kulut, joten tarjoamme kaikki palvelut ilman palkkiota. Asiakkaamme saa sopimusedun täysin itselleen.

21. Mihin Lomallo tähtää?
Lomallo haluaa tarjota kaikille suomalaisille mahdollisuuden matkailla monipuolisesti erilaisissa kohteissa, säästäen samalla aikaa ja rahaa. Lomallo on suomalainen PK-yritys, joka tähtää kasvuun ja kansainvälistymiseen.

22. Olisin kiinnostunut työskentelemään Lomallossa. Tarvitsetteko lisää työntekijöitä?
Kasvuyritys Lomallo rekrytoi koko ajan lisää taitavia ihmisiä. Ota ihmeessä yhteyttä!

Jos sinulla on kysyttävää Lomallon asiakkuudesta ja eduista, niin otathan yhteyttä – asiantuntijamme vastaavat kysymyksiisi mielellään.

Jätä yhteydenottopyyntö

    ASIOIN

    MINUA KIINNOSTAA

    HALUAN LISÄTIETOA TUTUSTUMISLOMISTA

    YHTEYSTIEDOT

    Tutustumisloma

    Ota Yhteyttä

    Soittopyyntö

    Jätä palautetta

    • Kirjoita tähän
    • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

    Matkailukysely

    Kuinka monta henkilöä taloudessanne on?
    Ikä
    Kuinka usein matkustat? Mieti normaalia vuosittaista tilannettanne. Huomioi, että matkustamiseen huomioidaan kaikki kotoa poisoltavat yöt (esimerkiksi omalla mökillä vietetyt kerrat).
    Kuinka paljon käytätte keskimäärin rahaa matkustamiseen vuosittain? Arvioi koko talouden matkakuluja.
    Millaisia matkoja teet vuosittain? Valitse kaikki vaihtoehdot, joita yleisemmin teet vuosittain.
    Minne useimmin matkustat? Valitse kaikki ne alueet, jonne useimmin matkustat
    Millaisen majoitusta yleisimmillä matkoillasi hyödynnät? Valitse kaksi yleisintä.
    Millaisia asioita erityisesti arvostat majoituksessa? Valitse kolme tärkeintä.
    Mitä aktiviteettia yleisemmin kaipaat majoituksen läheisyyteen? Valitse viisi tärkeintä, jotka vaikuttavat majoituksen valintaan.

    Kiitos vastauksestasi! Jos haluat osallistua matkalahjakortin arvontaan, jätä yhteystietosi

    Nimi(Pakollinen)

    Matkailukysely / Messut

    Kuinka monta henkilöä taloudessanne on?
    Ikä
    Kuinka usein matkustat? Mieti normaalia vuosittaista tilannettanne. Huomioi, että matkustamiseen huomioidaan kaikki kotoa poisoltavat yöt (esimerkiksi omalla mökillä vietetyt kerrat).
    Kuinka paljon käytätte keskimäärin rahaa matkustamiseen vuosittain? Arvioi koko talouden matkakuluja.
    Millaisia matkoja teet vuosittain? Valitse kaikki vaihtoehdot, joita yleisemmin teet vuosittain.
    Minne useimmin matkustat? Valitse kaikki ne alueet, jonne useimmin matkustat
    Millaisen majoitusta yleisimmillä matkoillasi hyödynnät? Valitse kaksi yleisintä.
    Millaisia asioita erityisesti arvostat majoituksessa? Valitse kolme tärkeintä.
    Mitä aktiviteettia yleisemmin kaipaat majoituksen läheisyyteen? Valitse viisi tärkeintä, jotka vaikuttavat majoituksen valintaan.

    Kiitos vastauksestasi! Jos haluat osallistua matkalahjakortin arvontaan, jätä yhteystietosi

    Nimi(Pakollinen)