”Lomallon palvelussa parasta on helppous ja luotettavuus ” toteaa Matti Verronen Enviroprocess Urakointi Oy:ltä.

Enviroprocess Urakointi Oy on kylpylöiden ja uimahallien vedenkäsittelyyn liittyviä asennus- ja huoltotoimenpiteitä tarjoava yritys. Yrityksen päätoimipiste sijaitsee Kalajoella, mutta toimialueena on koko Suomi. Nyt noin kolme vuotta vanha Enviroprocess Urakointi Oy on ollut Lomallon asiakkaana reilu pari vuotta.

”Lomallo on helpottanut meidän työmatkojen käytännön järjestelyitä huomattavasti. On vaivatonta, kun on vain yksi numero josta kaikki järjestyy”, Matti kertoo.

Matti Verronen kertoi yrityksen työntekijöiden käyttävän pääasiassa Lomallon Varaamon puhelinnumeroa. ”Jonkin verran laitamme myös sähköpostia, mutta yleensä soitamme nyt jo hyvin tutuksi tulleeseen Varaamoon. Tiedoksi riittää ajanjakso, paikkakunta ja asentajien määrä”.

Koko Suomi kohdealueenaan olevan Enviroprocess Urakointi Oy:n työntekijät tekevät paljon työmatkoja. Asentajat matkustavat töiden perässä ympäri Suomea aktiivisesti, ja silloin he soittavat Lomallon Varaamoon. ”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Lomallon palveluun. Pääsee niin paljon vähemmällä, kun ei tarvitse käyttää aikaa matkajärjestelyihin”, Matti sanoo. ”Meille sopivat majoitukset on löytynyt Lomallon kautta ympäri Suomen, myös Ahvenanmaalta!”

Enviroprocess Urakointi Oy:n tyytyväisyys Lomallon palveluun perustuu helppouden lisäksi myös luotettavuuteen. ”Majoitus on ollut hyvätasoista ja on voinut luottaa, että palvelu pelaa ja majoituksen laatu on sovitun mukaista”, Matti toteaa.

Enviroprocess Urakointi Oy on Lomallon tyytyväinen yritysasiakas. ”Olemme olleet tyytyväisiä. Lomallon palvelu on helpottanut ja yksinkertaistanut työmatkailuamme”.

 

Enviroprocess Urakointi Oy