Ympäristöystävällisten tuotteiden tukku ja verkkokauppa Eko Eko Solutions Oy liittyi Lomallon asiakkaaksi loppuvuodesta 2019.

“Tämä on mukava tapa palkita ja sitouttaa henkilökuntaa. Kaikki ovat kyllä tykänneet tosi paljon!”, yrityksen hallituksen puheenjohtaja Minna Mead kertoo. Minna mainitsee myös että Lomallon palvelu on hinta-laatusuhteeltaan loistava ja palvelu on myös tuonut mahtavaa vaihtelua ja selvää säästöä esimerkiksi messumatkoihin, jolloin usein täytyy majoittaa useita henkilökunnan jäseniä pitkäksikin aikaa. “Olemme säästäneet majoituskuluissa tuhansia euroja ja yhdessä majoittuminen on myös ollut kiva tapa lähentää henkilökuntaa. Kaiken kaikkiaan ihan mieletön juttu!”

“Parastahan tässä on ollut, että joku hoitaa lomajärjestelyt puolestani. Eihän itsellä ole oikein koskaan aikaa järjestää ja selvitellä asioita, mutta tämä on helppo tapa lähteä lomalle lähtemättä kuitenkaan perinteiselle pakettimatkalle”, Minna kertoo. Minna mainitsee Lomallon parhaiksi puoliksi myös laajan valikoiman ja joustavuuden.

“Suosittelisin ehdottomasti muillekin yrityksille! Työntekijät ovat innostuneet tästä kovin ja tämä palvelu on kustannuksiltaan pieni verrattuna siihen kuinka iso bonus tämä on koko henkilökunnalle!”

Takaisin